by Dise on Fri Dec 12, 2008 00:52
Olen melko pitkälti samaa mieltä Artun kanssa. Pikkutarinat on kyllä todella hyvin kirjoitettu, ja kuten Arttu sanoikin, niin jos tarinat olisi saatu punottua yhteen, oltaisiin jo aika lähellä täydellisyyttä. Tokihan lopussa "vanha mies" käy tavallaan jokaisessa tarinan vaiheessa käymässä, mutta jotain selkeää punaista lankaa kun tähän olisi saanut, niin avot. Toisaalta nykyisessäkin muodossaan lopetus on kaunis.
Itse pidin eniten Belgian tapahtumista, sillä sen lämminhenkisyyden aisti todella hyvin. Vastapainona Reittilento jätti hieman kylmäksi, lähinnä ehkä siksi etten oikein osannut samaistua hahmoihin juuri tässä tarinassa. Ei senkään tarinankerronta silti huonoa ole missään nimessä.
Paikoitellen liiallistakin yksityiskohtien selittämistä olisi mielestäni voinut hieman vähentää, ja jättää varsinaiselle tarinankerronnalle lisää tilaa. Kaikin puolin, kuten jo sanoinkin, kuitenkin oikein loistelias tarina.
8.5/10